Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

tiistai 29. tammikuuta 2013

Häiriöharkkaa

Tänään rakennettiin Essin kanssa 2 rataa vierekkäin ja treenattiin samaan aikaan. Jonkun verran se vaikutti koiran suorituksiin aluksi, mut lopulta kyttäily loppui lähes kokonaan ;)

Radoilla oli paljon välistävetoja ja päällejuoksuja. Yojon ollessa oikealla puolella päällejuoksut oli aivan mahtavia heti alusta! Vasen puoli aiheutti alkukankeutta, mutta lopuksi niin päinkin saatiin suoritukset aivan loistaviksi, pääsin tosi hyvin edelle ja meno ainakin tuntu ihan mielettömän hyvälle!! Välistävedot oli aluksi myös vähän hakusessa, mutta niitä ollankin hirmu vähän tehty. Niisto onnistu hyvin ja sain mennä jo edellekin ihan kivasti ilman että Yojo olisi jättänyt hyppyä hyppäämättä.

Kepeillä oli aluksi 2 verkkoa ja lopuksi tehtiin taas muutama toisto ilman verkkoja, HYVIN PUJOTTELI! Laitoin myös etupalkan viimeselle kerralle ja kesti edelleen hyvin pujotella. Flyballilla lämmiteltiin muutaman kerran, laitoin kaks hyppyä ennen konetta ja lähetin, niin kuin oletinkin hyvin sinkos sinne! Takaisin tuloa pitää treenata, seuraavaksi parempi pallo omaan käteen, jotta palauttaa koneen pallon.

Sunnuntaina käväistiin taas raunioilla, ensin Yojoa haukutettiin vähän pihalla, sitten sama tyyppi meni sisälle piiloon (peräänjuoksu). Yojo ei ihan uskaltanut pysähtyä vieraalta vaatimaan palkkaa vaan juoksi aluksi ohi monta kertaa kunnes maalimies kehui koiran ja haukutti pari kertaa. Sitten seuraava tyyppi juos yläkertaan, Siellä heti kehui kun koira tuli luokse ja Yojo jäikin siihen ja haukahti jopa hyvin kerran tai kaksi. Vielä kolmas ukkeli seuraavaan kerrokseen, nyt Yojoa ei heti kehuttu kun se löysi sen, ja silti jäi luokse ja pari viimistä haukkua oli jo rennompia! Hyvä hyvä!

Tokoakin olen jaksanut taas ahkerasti treenailla kotona, seuraamista enimmäkseen nyt. Eilen seuruutin eteisessä ja katsoin peilistä miltä näytti, tosi hyvältä! Yojo oli tosi lähellä ja suunnilleen oikealla paikallakin. Vähän asento on välillä vino, mutta uskon että treenillä ja rauhottumisella sen saa nopeasti paremmaksi. Hallilla tänään myös pysyi hyvin lähellä ja oikealla paikalla, oon niin tyytyväinen! Ei ehkä tarvi hävetä hirveästi kun on tokovalmennuksen aika maaliskuussa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti