Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tavoitetta tälle vuodelle!

Pitäisköhän kokeilla, jos näin sais vähän lisää treenimotivaatiota. Eli listataanpa vähän tavoitteita tälle alkaneelle vuodelle 2015:

1. TK1 ja BH Viime vuonna korkattiin tokokeet eikä ykköstulos jäänyt hurjan kauas. Tehotreeniä nyt kevään ajan ja toivottavasti olisi ennen uusia sääntöjä TK1 taskussa. BH olis myös tarkoitus suorittaa tänä vuonna. Seuraamista tarvisi saada vielä hiottua sekä muita liikkeitä kerrattua ja oltais valmiita koitokseen!

2. Luonnetesti Sen olisin halunnut käydä viime vuonna, mutta Yojon tiineys ja pennut hieman haittasivat sitä suunnitelmaa.

3. 3-luokka Agilityssä tavoite olisi nousta kuningasluokkaan kisaamaan. Mun pitäisi myös opetella ihan oikeasti ohjaamaan ja suunnittelin jo yrittäväni päästä Rannikon valmennukseen kuukausittain.

4. LUME Jos ja kun pääsisi metsälle useasti tässä kevään aikana, mitäpä jos samalla pääsisi koittamaan LUME-koetta ja jopa KVA-M valioitumista?!

5. Pennut Kasvattajan urakin olis tarkotus korkata, heinäkuun lopulla Yojolla pitäisi olla seuraavat juoksut ja uros pitäisi löytää siihen mennessä!

Nämä tavoitteet Yojolle, Monyn tavoite olisi pysyä terveenä ja edetä kohti 11-vuotissynttäreitä!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Voihan sylkkäri!

Olipa ihanaa, vuoden ensimmäinen agitreeni eli valmennus Timo Rannikon valvovan silmän alla. Ihan älyttömän hyvä fiilis jäi, paljon tuli treenattavaa, mutta monessa asiassa myös onnistuttiin. Aloitetaan vaikka siitä, että ekaa kertaa Yojo treenasi pöksyt jalassa kun juoksut alkoi eilen ja kontaktit onnistu 100 %:sti!!Kertaakaan ei varastanut ja keinulla pysyi niin kuin kuuluu, kaikki tassut kontaktilla!

29 estettä radalla eikä tehty nollaa ;) Mutta mun keuhkotauti ja treenimäärä huomioon ottaen oli hyvä treeni ja tekniikkaan sitä enemmän pitääkin keskittyä. Hyvin sai juosta joissain kohtia ja Yojo oli kuitenkin enemmän hallussa kuin yleensä. Tiedä mikä sitäkin vaivaa?! Sylkkäri aiheutti päänvaivaa, muuten ohjaus oli sujuvaa aina kun oli ajallaan ja kunnollista. Pääsin jopa liikkeelle vaikka loppua kohti jalat ei ihan enää jaksaneet. Kun sais tän yskän pois niin jatkais niitä vetoja omana treeninä!