Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

torstai 19. heinäkuuta 2012

Jaakottaa

Aluevalmennuksessa vietetty koko eilinen ilta, ensin oli Yojon ryhmä ja jäin vielä sulkemaan ovet viimeisen ryhmän jälkeen.

Ensin kerrattiin ekan valmennuksen ennakoiva valssi. Kun lopetin pyllistelyn ja sain kropan taas hallintaan onnistuttiin hyvin ;) Huomaa, että toista puolta on harjoteltu myös enemmän... Pienen tauon jälkeen jatkettiin ennakoivasta valssista jaakotukseen, se oli mulle taas uusi asia, DVD:ltä olen tekniikan opettamisen katsonut mutten käytännössä ole tehnyt tekniikan eteen vielä mitään. Ei hirveästi haitannut, jokusen toiston jälkeen sain käteni ja kroppani yhteistyöhön ja hommahan toimi oikein hyvin ;) Jopa radanpätkällä onnistuttiin mielestäni loistavasti! Toki omien liikkeiden pitää olla vielä tosi selkeitä ja ehkä vähän liioiteltuja, että Yojo tajuaa mitä tehdä. Lopuksi otettiin vielä pussi ja rengas erikseen, ne nyt kotona sujuvat oikein mallikkaasti, ja sivuirtoamista ympyrällä. Yojo alkoi olla jo aika väsyksissä eikä siitä irronnut vauhtia, joten juoksin melko lähellä, vastapäivään eli ollessani vasemmalla pääsin hieman irtoamaan.

Myöhemmin otin Yojoa vähän pihalle ja kokeiltiin perusasentoa nyt hallin pihalla, kaksi kertaa tehtiin laatikon kautta ja sitten jo ilman laatikkoa. Superkoira!! Hienosti onnistui pihalla häiriössä!! Nyt vaan käskyä yhdistämään asentoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti