Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

perjantai 7. joulukuuta 2012

Lumienkeleitä

Eilen ryhmätreenit, Jennin vetäminä. Pakkovalssia, takaakiertoja, muka päällejuoksuja ja tavan valsseja. Ihan hyvin meni, kokonaisena ratana ei enää keretty kokeilemaan mut kahdessa osassa sujui eikä tarvinut hirveästi vääntää. Päällejuoksuihin en kerennyt kunnolla millään ja yritykset oli ihan järkyn näkösiä, joten vaihdettiin muiksi kuvioiksi ;) Pakkovalssiin tuli tosi hyvin ja pystyin ottamaan siinä kivasti etumatkaa ja takaakierrot sujuu tosi hyvin! Puomikin oli radalla, oma sijoittumiseni oli niin, että koira jäi alastulolla aina vinoon, mikä ei haittaa mua nin paljon kuin se, että sen takapuoli lennähtää aina kunnolla eteenpäin ja siitä vasta takaisin kontaktille. Mitenköhän sille saisi paremmin painonsiirron alastulolle, voi pidemmän päälle olla melko rasittavaa etupäälle tollanen...

Niin joo ja lähtö, ärsyttävä koira kun se joka kerta jättäessä yrittää hipsiä perään, mutta kun jää jää hyvin.

Kun toinen puoli oli taas valmis ennen meitä, laitoin 3 verkkoa kepeille ja pujoteltiin. Mulla oli palkka kädessä tällä kertaa joka tarkoitti sitä et takaaleikkaukset ei onnistunut ollenkaan. Alkoi myös vähän oikomaan välejä kun kiihdytin lelulla, taidan palata 4 verkkoon muutamaksi kerraksi ja nostattaa vähän kierroksia jotta saadaan vauhtia ;)

Laitan tähän vielä linkin Essin blogiin, jos jotakuta kiinnostaa nähdä radat mitä treenataan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti