Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

maanantai 20. elokuuta 2012

Erittäin hyvä

Lauantaina oli Kouvolan näyttely, siellä vierähtikin koko päivä ensin talkoillen sitten esiintyen. Päätin esittää koiruuden paljon vapaammin kuin aiemmin, liika jalkojen asettelu kun on saanut aikaan selän köyristämistä. Ja seisominen olikin parempi. Enää tuli kommenttia liikkeestä, jännittää selkää ravatessa (ja menihän se ihan miten sattuu muutenkin, nenä maassa...). Seuraavaa esiintymistä ennen pitää käydä hierojalla ja mun täytyy arjessakin saada se liikkumaan rennommin, peitsaus on tullut ongelmaksi. Kuvaajakin (Leena Mäkelä) oli kentän laidalla ollut, tässä yksi hyvä otos neidistä:



Tänään Yojo oli Hetan sijaan ryhmässä treenaamassa, Maarit oli tehnyt kivan putkirallipersjättötreenin. Korvat olivat taas koristeena, eikä homma millään alkanut toimia. Tehtiin pätkissä kun Yojo ei mennytkään putkeen tai rallatteli muuten. Vähän aikaa yritettiin ja muutaman esteen onnistuneeseen suoritukseen lopetettiin hetkeksi. Välillä otettiin 6 keppiä verkoilla muutaman kerran, ne meni tosi hyvin! Lopuksi vaihdoin karvavinkulelun pieneen punaiseen vinkuun ja kun aloituskin meni jo huonosti aloin rakentaa rataa este kerrallaan. Ensin yksi putki, sitten kaksi, kolme, neljä ja lopuksi koko rata, joka menikin superisti. Motivaation puute (yhdistettynä lähitulevaisuudessa alkaviin juoksuihin?) taitaa siis vaivata, yhteistyön vahvistamista siis kaivataan!

Lopuksi käytiin keinulla pari kertaa, ensin itse olin pysäyttämässä päässä, palkkasin pari kertaa, laskin keinun ja 2on2offin kautta vapautus. Hyvin meni! Sitten vielä Maarit palkkaamassa ja laskemassa keinun muuten samalla tavoin, hyvä hyvä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti