Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Hyppyharjoituksia ja muuta mukavaa

Kappas, taitaa treeni-into olla palannut kun tulee jo kolmas tekstikin tälle kuulle!! Eilen oli varattuna tunti omatoimitreeniin Koiraklubille ja illalla vielä seuran treenit, kaikki koiruudet pääsi treenaamaan. Koiraklubilla laitoin kepit ja hyppytekniikan perussarjan valmiiksi ja Furyn ja Akun sisälle treenaamaan. Furyn kanssa ensin leikkiä karvapatukalla ja paikallaoloja, sujui hyvin! Aku sai aloittaa pujottelutreenillä, näkee, että hieman taukoa on taas takana kun se tarvitsee melkoisesti tukea pujottelun onnistumiseksi. Sitten Aku jatkoi perussarjalla (6 hyppyä), alkuun se ei tajunnut lähteä palkalle, mutta muutaman helpotetun toiston jälkeen alkoi sujua. Tunnollisesti se hyppäsi joka väliin, vauhti oli maltillinen. En kuvannut toistoja, joten itse tekniikkaa en päässyt katsomaan sivulta, takaapäin oli ok. Luulen, että selkä saattoi olla notkolla, pitää virittää kamera seuraavalla kerralla. Set pointissa 25 cm takarimalla hyppy oli takaapäin vielä ok eikä se heittänyt jalkoja sivulle, en kokeillut korkeampaa. Teimme pari toistoa myös puomilla, toisella yrityksellä kontakti onnistui.

Fury teki myös perussarjaa, ensin 3 hypyllä. En saanut sitä istumaan lähtöön ja se lähti kun tykin suusta eteenpäin, usein pomppi 2 riman yli yhdellä hypyllä. Kerran onnistui 4 estettä niin, että otti ponnistuksen joka välissä. Katsotaan millä systeemillä saan sen rauhoittumaan, lelulla kiihtyy, mutta ruokaa ei syö.

Seuran treeneissä aloitti Aku, tein lyhyen treenin, jossa pimeä putken suu, valssi ja irtoamista hypylle. Hyvin meni! Ennen Yojon vuoroa vielä puomi, kolmannella yrityksellä onnistui 2on2off :) Yojon kanssa nollatreeninä, rata lähtikin hyvin käyntiin kunnes välistävedossa pidin liian kauan ja Yojo tuli ohi esteen ja loppurataa en ohjannut. Kolmannella yrittämällä tuli puhdas rata ja nätit käännökset! Furyn kanssa tein 2 hypyllä kahdeksikkotreeniä, se meni hyvin vaikkakin se välillä lähti huitelemaan ympäri kenttää ja keksi omaa tekemistä. Nyt pitäis alkaa treenaamaan oikeasti sen kanssakin, lyhyttä pätkää, että keskittyminen säilyy tekemiseen.

Lahdessa treenattiin Timon tahtiin torstaina, Aku treenasi alkuun pienesti. Hyvää pätkää, valssissa se oli vähän ihmeissään kun on tehty suoraa niin paljon. A:lla kontaktin ottoa piti taas vähän harjoitella, mutta lähti se sitten sujumaan. Yojon kanssa ihan normitreeniä tällä kertaa, tosi hyvää pätkää ja tuntu että se jaksoi liikkua koko treenin! Sen joutui myös palauttamaan A:lle, en tiedä mikä paska-kontakti-päivä oli molemmilla.

Lauantaina oli sitten Timon rataa Kouvolassa, ensin vuorossa Fury. Sen keskittymiskyky ei riittänyt mihinkään ja lopulta tehtiin vaan hypylle lähetystä. Yojon kanssa normaalia treeniä taasen, TODELLA hyvää pätkää!! Kepeillä jätti usein kesken kun matka jatkui täysin toiseen suuntaan, mutta se olikin isoin ongelma radalla. Pikku mokia tuli, mutta uusilla yrityksillä niistä selvittiin. Iso ahaa elämys tuli näiden kahden eri treenin jälkeen kääntämisessä ja radanlukemisessa, minkä alun perin ajattelin samanlaiseksi kohdaksi radoilla, olikin aivan erilainen ja torstaina selvittiin käännöksestä rytmityksellä ja lauantaina vaati vastiksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti