Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Liitoapina ;)

Tänään en ehtinyt normiharkkoihin, mutta hyvä päätös oli lähteä kuitenkin rataharkkaan ja hyvä kun Maarit tuli seuraksi ettei yksin tarvinut raahata esteitä pois. Tein ihan kisanomaisena harjoituksena ensin ja koira vähän liiteli pitkillä kaarroksilla minne sattuu, sen ohjattavuus ei ole ihan parasta A-luokkaa korkeammalla vireellä. Sitä pitää siis alkaa treenata kunnolla seuraavaksi, kun esteet alkaa olla hyvällä mallilla. Sunnuntaina taas möllikisoissa ! Ja viikon päästä Agi-Kotkien hyppärillä, apua! Agiradalle en vielä viitsinyt ilmoittaa, kun keinua en ole testannut vielä keskellä rataa ilman namialustaa tai edes puomin kanssa samalla kertaa. Ja onhan tuossa A:n alasmenossakin vielä tekemistä, varastelee siinä helpommin ja kunnonkohotuksen kautta ollaan etsitty siihen nätimpää pysähtymistapaakin.

Vauhdin lisäksi oli tänään Yojon tekemisessä paljon hyvääkin. Irtosi hyvin eteenpäin, ja muutaman kerran ennakoivalla valssilla kielsi esteen (minkä näen siis hyvänä asiana koiran ollessa kuumempi). Keinun meni joka kerta tosi hyvällä vauhdilla päähän ja A:n haki jyrkästä kulmasta huolimatta hyvin joka kerta. Välistävedot oli myös ihan näppäriä, vaikka niitä on tehty vähemmän. Kaiken kaikkiaan ohjattavuus oli mun mielestä parempaa kun viimeksi kisanomaisemmassa (olisko ollu möllikisat joulukuussa). Vähän harmitti, kun ei ollut keppejä radalla ja olisin mieluummin tehnyt suoremman rataharjoituksen, mutta hyvä näinkin.

A:lla aluksi tosiaan varasteli, luulen, että kun olen sen antanut varastaa siinä korjaamatta kerran vai kaksi möllikisoissa niin lähtee siitä helpommin ilman lupaa. Tiukkuutta siis omaan tekemiseen! Putkijarrutus oli myös aluksi ihan olematon, jouduin muutamaan otteeseen palkkaamaan Yojon siinä erikseen, jotta taipui paremmin ja hyppäsi oikean esteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti