Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

maanantai 21. elokuuta 2017

Lainakoiria ja jälkikoira

Olen ollut koko elokuun kotona ja on jo pitänyt keksimällä keksiä tekemistä kun aika käy pitkäksi. Siispä kävin vetämässä pari lyhyttä avo jälkeä Furylle ja Yojolle ja kävin 10 tunnin vanhoina ne ajamassa. Yojo meni vanhaan tuttuun tapaan poukkoillen joka suuntaan väsyttäen itsensä. Mutta Fury yllätti. Se lähti todella varovaisesti liikkeelle haistaessaan veren, mutta lähti koko ajan itsevarmemmin eteenpäin ja jäljesti hyvin koko matkan. Makuille se ei pysähtynyt, mutta muutamien tarkistusten kautta palasi aina jäljelle ja meni suurimman osan ajasta nenä maassa. Nyt vähän treenaillaan siis verijälkiä, josko olisin saanut koekoiran siitä itselleni! Tulevana keskiviikkona uusi jälki sille ja Busterille, kaveri tulee mukaan tekemään.
Furyn kanssa treenasin sunnuntaina juoksaria ja valsseja klubilla. Oli kaveri palkkaamassa ja mattoboksi oli puomin alasmenolla. Kyllä se osumia sai siinä muutamia, josko kohta pääsisi etenemään sen kanssa siiinäkin. Keppejä kokeiltiin kotona, 6 keppiä ja täydet verkot ja lähti se niitä hieman hakemaankin jo.
Akun kanssa on treenattu pujottelua kotona, se vahvistuu koko ajan. 6 keppiä menee edelleen ilman verkkoja ja nyt on treenattu aloituksia ja vedätystä, toimipa leikkauskin hyvin. Kävin sen kanssa Timon treenissä Koiraklubilla, siellä se oli tosi tahmea eikä ollut meidän päivä. Olin itse kiukkuinen ja väsynyt johtuen muista jutuista ja Aku ei sitä kestä yhtään...

Lahdessa lainasin mudi Källiä treeniin kun Yojo edelleen taukoilee. Valmennus lähti hyvin, mutta sitten tuli omistajaa ikävä ja oli haastavaa saada koira mukaan uudestaan. Loppupätkästä se taas lähti mukavasti hommiin minun kanssa ja pääsimme rataa eteenpäin. Kerta meni kuitenkin yhteistyön löytymiseen, mutta koiralta se oli hyvä suoritus, vieras paikka ja ohjaaja ja teki kuitenkin monta hyvää pätkää. Tein sen kanssa myös mölliradan KSSK epiksissä, sama homma oli eli lähdettiin hyvin, mutta sitten tuli äitiä ikävä ja Källi kierteli hetken radan ulkopuolella. Sain sen takaisin hommiin ja teimme rataa loppuun, vauhtia siitä löytyy mukavasti :) Ja saatiin kuitenkin kolmossija  +  30 ratavirheellä. Oma koirat eivät osallistuneet kun rokotustodistukset jäi kotiin, ilmoituksessa ei niitä pyydetty niin en hakenut sisältä niitä mukaan...
Viikkotreeneissä mulla oli lainassa parson Nalli, jonka kanssa menen TehoTeamiin ja sitten BAT:n kisoihin. Nallin kanssa oli kiva treenata, siitä ei pore lopu samalla tavalla kun Yojosta ja Akusta, kesti toistoja paljon paremmin eikä ottanut itseensä kun turhauduin itseeni treenatessa. Yojo olis jo kiva saada hommiin, josko torstain fysioterapian jälkeen päästäis jatkamaan siitä  mihin jäätiin ennen noiden yhteenottoa.

tiistai 15. elokuuta 2017

Lomalla viimeinkin, on otettu iisimmin

Siis niin löysin rantein vedetty koko kesä että ihan oksettaa. Yojo odotti kontrollikäyntiä fysioterapiaan kun koirat ottikinyllättäen yhteen ulkotarhassa kun me oltii häissä. En tiedä monta tuntia se oli siellä verisenä ollut kun viimein tulin kotiin. Takajalat ei kantanu kunnolla ja luulin et ranka on poikki kun pöytä oli kaatunut myös rytäkässä. Ajoin Vantaalle kun Kouvolaan ei suostunut vastaanottamaan ja löytyikin paljon puremahaavoja reisistä ja etupäästä. Kuvattiin varmuudeksi, mitään luuta ei ollu rikki. 3 tuntia nesteytystä ja nyt ollut 3 viikkoa kuntoutusta ja koira alkaa olla entisensä, torstaina aika Patricialle tsekkiin ja katsotaan alkaako kaikki treeni alusta. On päästy nyt pyöräilemään ja Yojo on ihan kunnossa päällisin puolin. Oon taivutellut sitä nyt oikealle ja tehnyt kevyempänä selän ojennusharjoituksia. Oon myös treenannut vähän seuraamista kuumentaen koiraa, siihen saa ihan kivaa säpäkkyyttä nyt kun oikein keskittyy siihen.

Aku on edistynyt kepeillä, kotona se tekee 6 keppiä ilman verkkoja. Radalla vaatii vielä 2-3 verkkoa ja aloitukset sekä radan jatkaminen vielä haastavaa. Se on treenannut tosi vaihtelevasti, joko superhyvin tai sitten tosi tahmeasti. Nyt on kuitenkin päässyt keskittymään jo ohjauksiin. Keinu on edelleen kammotus.

Ai niin, ja kävimme mittauksessa Agirodussa. Yojo kolleegiossa mittattu nyt virallisesti uudestaan miniksi, mutta Akusta tulikin medi, pari milliä yli rajan kahden tuomarin mittauksessa, yksi mittasi sen pari milliä ali. Että kiva. Nyt odotetaan sääntöjen muuttumista, jotta pääsee mittauttamaan uudestaan. En ole ihan vakuuttunut sen kykeneväisyydestä medikorkeuksilla.

Furyn kanssa on tehty pienesti ohjaustreeniä ja juoksaria. Se on keskittyessään todella makea menijä. Juoksai sujuu kun on 2 palkkaajaa, laitettiin naksuboksi puomin alasmenolle ja juoksutettiin sitä ees taas ja meni tosi hyvin!

Fury on käynyt moikkaamassa kettua putkilla ja sai myös ensikosketuksen supikoiraan. Se haukkuu, aluksi kauempaa ja lähestyy sentti kerrallaan, mutta pysyy melko kivasti edessä. Oikein innolla odotan ensi kautta ja sen työskentelyn aloitusta. Nyt se on ollut mustikkametsällä mukana, lähinnä pyöri jaloissa siellä eikä lähde kyllä yhtään etsimään riistaa. Mikä on toisaalta ihan kiva, on vielä yksi koira joka voi huoletta tulla mukaan mustikkaan.