Agiliitoa

Agiliitoa
Persjättö

torstai 27. huhtikuuta 2017

Valmis valssiin

Pääsiäinen hujahti vauhdilla, ensimmäisenä kävimme siis HAU:n kisoissa. Yojon hyppyrata ulkona oli ihan ok, myöhässä olevien ohjausten takia hieman laajoja kaaria ja lopulta kielto päällejuoksussa, tuloksena siis yliaikavitonen. Sisällä hallissa radat ei siten sujunut, ekalla agiradalla Yojo tuijotteli lähdössä taaksepäin ja komensin sen voimakkaammin lähtemään radalle -> kolahdus ekalla esteellä ja kolmannen esteen kierto nenä maassa -> kannoin ulos radalta. Viimiselle radalle tsemppasin kunnolla ja lähdettiin ihan ok, mutta A:n alastulolla taas nenä maahan ja läpi kontaktin. Otin sen uusiksi takaisin päin ja ulos radalta koiraa kehuen...

Epäviralliset tuli heti perään, Alisa ja Yojo meni hyvin, eka rata meni haisteluksi mutta kolmas kokeilu oli jo hyvä! Aku samalla radalla oli ihan superhieno, käännös hypyllä vähän valui, mutta kontaktit otti tosi hyvin! Napattiin kolmas sija mölliradalta!!

Seuraavana oli tokokoe Kouvolassa. Yojo teki perushyvää työtä, seuraaminen oli aivan kamalaa nenä maassa metrin päässä ja kaukot meni nollille kun Yojo ei noussut istumaan. Pitäis päästä tekemään rento seuraaminen johonkin, oli jo tosi lähellä ykköstulosta! Kaukoja on myös treenattu välillä kauempaa, jotta ne sujuis seuraavan kerran.

Furyn kanssa käytiin vielä putkilla treenaamassa, taas on menty askel eteenpäin! Se haukkui heti hyvin ja taisi tulla itsekin sinne avonaiseen putkeen seisomaan. Laitoin kettua lähinnä olevan katon kiinni ja Fury ihan raivostui kun meni alle haukkumaan, Pekka joutui minkkiverkkoa muotoilemaan uudestaan sen jäljiltä, että sai pellin auki tarvittaessa :)

Alisa sairastui pääsiäisenä, joten viikolla oli vain omatoimitreeni Koiraklubilla. Yojon kanssa hyppy-putki-hyppy radalla muutaman kerran edestakaisin valssin harjoitusta. Puomin alasmenolla ohjaajan taaksejääntiä ja lopulta Yojo meni ottamaan kontaktin, kun itse olin aivan toisessa päässä alasmenoa. Hyvin tarjosi fokusta eteenpäin! Fury teki samaa estesarjaa suoraan, putken jälkeinen hyppy on haastava. Aku teki myös valssia pikku radalla ja puomin alasmenoa. Ajoittain se ei oikein malta pysähtyä.

Kotona on pujoteltu, Yojo alkaa mennä tosi hyvin kepit vaikka itse seison paikallani lähettämässä. Akun kanssa kokeilin lähteä rakentamaan pujottelua keppi kerrallaan, mutta se ei pystynyt niin tekemään ja palasin verkkoihin, nyt on kolme samalla puolella ja ensimmäisen verkon takaosan avaus alkanut. Se on vielä haastavaa, mutta muutama onnistuminen on tullut.

Lauantaina oli sitten PORSKin kisat Sipoossa. Eka rata eli hyppäri oli hyvä, yksi käännös valui ja Yojo ehti sujahtaa väärään päähän putkea. Eka agiratakin oli melko pitkälle ihan näpsäkkä rata, mutta puomilla huomasin, että kohta lähtee lapasesta ja olin ihan oikeassa :P Yojo tykitti edessä olevaan putkeen ja sain sen haltuun putken jälkeen. Seuraavaa hyppyä en enää saanut pelastettua, joten HYL. Viiminen rata menikin sitten jo niin vauhdilla etten edes tajunnut mitä tapahtui. Vauhti alkaa olla palannut, pitää alkaa asennoistumaan siihen oikein!

Sunnuntaina tein Akun ja Furyn kanssa hyppytekniikkaa perussarjalla (4 hyppyä). Fury menee vauhdilla, mutta nyt sain sen istumaan ja se osuu joka väliin. Aku oli maltillinen, mutta varma suorittaja, video on vielä analysoimatta. Eilen Koiraklubilla oli vuorossa valssiharjoitus, päätin että nyt alkaa koirien kääntäminen ja minun valssin ohjauksen aloitus. Olin päättänyt aloittaa niin, että merkkaan ohjauksen aivan esteen eteen vastakädellä jarruttamaan vauhtia ja samalla kädellä esteen yli ja uuteen suuntaan. Yojon linja hieman kaartaa, mutta on ok. Akulle tämä oli helppoa. Lisäksi höntsäilyä renkaalla, kaikki tarjoaa sitä ihan mukavasti ja Yojo kääntyi siinäkin kivasti ennakoimalla!

Tänään oli Timon treeni Lahdessa. Akulla oli maha löysällä niin Fury pääsi hommiin, se kaiken juoksemisen jälkeen jaksoi kivasti keskittyäkin hommiin ja teki jo 5 esteen pikkurataa. Hirmu herkästi se edelleen ajautuu jalkoihin eikä keskity tekemiseen.Yojon kanssa teimme paljon hyvää pätkää ja valssit käänsi sen hyvin, kun tein ne eilisen mallin mukaisesti. Juteltiin ja päädyin vielä antamaan ohjaavan puolen kädellä hyppykäskyn, jotta pelkkä vastakäden käyttö ei aiheuta muussa elämässä ongelmia (esim. pakkovalssissa). Ettei se opi ettei vastakäteen tarvitse reagoida ja ala valua taas joka paikassa. Oli aivan todella hyvä fiilis treenin jälkeen, nyt alkaa vihdoin valssi selkeytyä päähän! Katsotaan kauan se kestää ;)

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Puolieroja

Ihan vahingossa tuli huomattua puolieroa Yojon pujottelussa, kun kotipihalla aloitin treenaamaan taaksejäämistä. Oikealla puolella ohjatessa se pujottelee todella loistavasti loppuun asti vaikka jäin tosi taakse, mutta vasemmalla tökkii ja pahasti. Useamman toiston jälkeen alkoi tänään jo pikkuhiljaa edistyä, mutta selkeä treenin paikka löytyi. Lisäksi kontakteja pitää vahvista ihan urakalla, että se hakisi kunnolla päähän asti vaikka mä jäisin kuinka taakse. Timon kanssa harjoteltiin lauantaina taakse jäämistä niin, että se jota koira ei kattonut, palkkasi. Seisoimme molemmin puolin alasmenoa reilun puoli metriä koiran takana. Ai että oli taas vaikeeta.

Akukin pujotteli nätisti aurauskepit kotona 3 verkolla, nyt alkaa niiden häivytysoperaatio! Viime viikolla tehtiin vaikeita lähestymisiä ja takaaleikkauksia kepeillä, sujuu! Pitää opetella vielä vedättäminen ja puolenvaihto ja alkaa vähentää niitä verkkoja niin päästään kisoihin. Koko ajan olen nyt katsellut, että missä päästäis alottamaan ja vaikuttais 29.4. sopivalta, silloin on kaikki luokat Riihimäellä :) 6 keppiä en oo nyt kokeillut, kun ollaan haettu varmuutta ja ohjauksia tekemiseen.

Fury on keskittynyt istumistreeniin ja keskivartalon vahvistukseen, sillä on takajalat ihan levällään istuessa ja saimme hyvät vinkit Marilta harjoitteluun. Mattotreeniä oli myös vähän viime viikolla, se on vaan aika ankeaa treenata yksin... Jatketaan keskiviikkona, jos sais kaverin Koiraklubille! Ja torstaina Timolle on 2 paikkaa ja ajattelin, että Aku ja Fury saa mennä täydellä ajalla tällä viikolla.

Pääsiäinen on täynnä touhua, perjantaina on kisat HAU:lla Yojon kanssa ja siihen perään epikset Akun kanssa. Alisa tekee pari rataa vielä Yojon kanssa. Sitten lauantaina on tokokoe Kouvolassa Yojon kanssa, sunnuntaina koulutan Kouvolassa ja maanantaina LUT treeni Furyn kanssa.